RollerLaituri Facebookissa
RollerLaituri YouTubessa

Usein kysyttyä

Millaisen tilan RollerLaiturin kiskot vaativat kuivalla maalla?

RollerLaituri tarvitsee noin 7-8 metriä tilaa kuivalta maalta, jotta koko laiturin saa siirrettyä turvaan talveksi.

Miten RollerLaiturin kiskot pärjäävät merivedessä?

Olemme panostaneet RolleriLaiturin kiskojen meriveden kestoon. Kiskot valmistetaan kuumavalssatusta teräksestä, joka kuumasinkitään. Sinkkikerroksen paksuus on noin 100 µm, ja siksi se kestää hyvin korroosiota myös rannikolla.

Voiko RollerLaiturin kiskot jättää talveksi paikoilleen?

Suojaisessa rannassa kiskot voi jättää talveksi paikalleen. Mikäli kyseessä on iso selkä tai muutoin haastavat jääolosuhteet, suosittelemme veteen jäävän osan irrottamista syksyllä. Tällöin irrotetaan pultit vesirajan yläpuolelle jäävästä liitoskohdasta ja siirretään veteen jäävä kiskojen osa esim. vinssin avustuksella ylös tai jätetään se vapaasti pohjaan jääkannen alle. Kiskojen siirtoon on saatavissa myös apulaite, jonka avulla siirto onnistuu helpommin.

Onko RollerLaiturilla jälleenmyyntiverkostoa?

RollerLaituria myydään vain suoraan Kuopion tehtaalta. Toimitamme laitureita kaikkialle Suomeen.

Voiko RollerLaiturin asentaa itse?

Isompi RollerLaituri käsittäen mallit Basic, Silver ja Gold toimitetaan vain asennettuna. RollerLaituri Solo ei vaadi asennuspalvelua. Laituri toimitetaan kuljetusliikkeen välityksellä lähes valmiina asiakkaan rantaan. Ainoastaan kävelytasot kiinnitetään toisiinsa, ja tehdään tarvittavat säädöt, jonka jälkeen laituri on käyttövalmis.

Miten RollerLaituri Solo toimitetaan?

Sopimuskuljettajamme on Kiitolinja. Toimitus onnistuu paikkoihin, joihin pääsee isolla autolla, eikä tiellä ole alle 8.000 kg painorajoituksia.

Miten pitkä takuu RollerLaiturilla on?

RollerLaiturin ja RollerLaituri Solon takuuaika on kaksi (2) vuotta rungolle ja metalliosille sekä yksi (1) vuosi vinsseille.